keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Jopas on aikaa vierähtänyt taas viimeisimmästä.
Kesä mennyt, syksy tullut. Taas.
Kesää ei kyllä mielestäni edes ollut, oli niin paljon huonoja ilmoja, eikä KUNNON lämpimiä ilmojakaan.

Olen aloittanut Blingo -jälleenmyyjänä. Ihania ja värikkäitä luomu vaatteita, naisille ja lapsille.


Ja onhan tässä meidän neljäs lapsi syntynyt myös, 14.5.2012 saapui hän ilostuttamaan meitä. Nimeksi hän sai Viljami Aleksanteri. Nyt kovasti opetellaan uusia juttuja, aloitettiin maistelemaan soseita, melkein kääntyykin jo.

Isommat pojat aloittivat tarhan tuossa syyskuun alussa, ovat kolme kertaa viikossa 5h päivässä. Ovat tykänneet TOSI paljon. Harmiksemme saimme sieltä nyt enterorokon. Kamala tauti. Tekee aivan kipeää katsoa Oskaria, jolla kasvot, kädet ja jalat ihan näpyillä/rakoilla, ja muuallakin kehossa. Muille ei ole vielä tullut ainakaan mitään iho-oireita. Valtteri oksentanut tänään ja Vernerillä kuumetta.. Sairastupa siis.

Kuun lopussa olisi Valtterin 5v ja Vernerin 2v synttärijuhlat. Juhlitaan ilmeisesti Angry Birds -teemalla.

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Toimin buzzadorina, ja pääsin mukaan kampanjaan, jossa testaamme Lipton:in uusia pyramidi tee -lajeja :) Paketillinen teetä saapui n. viikko sitten, sieltä löytyi : Earl grey, Forest fruit black tea sekä Green tea mandarin-orange. nams!




Jos tahdot mukaan testaamaan näitä, laita viestiä täällä, voin lähettää näytteitä postitse!:)

~maailman parhaat mokkapalat~

Tämä oli kyllä niin herkullista. 

Parhaat mokkapalat

Pohja:
5 dl sokeria
5 dl jauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl soodaa

Sekoita aineet keskenään.

1 tl suolaa
2 ½ dl vettä
200 g margariinia
4 rkl kaakaojauhetta

Kiehauta aineet keskenään ja hetken jäähdyttyään kaada kuivien aineiden joukkoon ja sekoita.

1dl hapanta maitotuotetta
2 munaa

Lisää taikinan joukkoon 1 dl hapanta maitotuotetta eli kermaviiliä, maustamatonta jogurttia tai piimää. Lisää vielä 2 kananmunaa. Sekoita.

Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Kuorrute:
2 levyä maitosuklaata (Panda)
1 levy valkosuklaata (Panda)

Ripottele maitosuklaan palaset tasaisesti heti uunista otetun kuuman pohjan päälle. Odota, että suklaapalat sulavat ja levitä suklaa tasaiseksi. Pilko veitsellä valkosuklaalevy rouheeksi. Anna piirakan jäähtyä kunnolla, jotta valkosuklaa ei sulaisi. Kun piirakka on jäähtynyt, ripottele valkosuklaarouhe piirakan päälle.
Huom! Piirakka on helpompi leikata paloiksi ennen kuin suklaa on aivan täysin jähmettynyt. Tällöin suklaa ei lohkeile niin pahasti ja paloista tulee siistimpiä.

..kesä..

Mä niin toivon, että kesä jo tulisi. Haikeudella katsellut viime vuoden kesäkuvia, kun on niin ihanan näköistä, lämmintä!! Ei tarvitse pukea kerroksittain vaatteita mennäkseen ulos. Oma piha <3 Odotan sitäkin, että saa vähän häärätä tuolla omalla pihalla ja laittaa kauniita istutuksia. Ja ties mitä sieltä löytyykään, se selviää kesää kohden kun mennään. Tulppaaneja pitäisi jossain olla istutettuna ainakin:) Marjapuskia, omenapuu/puita, raparperia löytyy.

Tilasin joku aika sitten H&M:ltä pojille muutamia uusia vaatteita kesäksi. Vernerille en tuolta löytänyt oikein mitään, pitäis löytyä 92cm vaatetta kesäksi hälle, vaikeaa:) Ja aika pitkälle mennään viime vuoden kesävaatteilla, kun ne tuntuu sopivat vielä. Katsellaan sitten lähempänä kesää, kun vaatteet kaivetaan esille ja sovitetaan:)

Valtteri sai 3 t-paitaa ja 2 hihatonta ja 2 shortsit. Taisivat olla kaikki 122/128cm.

Oskarille tuli muutama t-paita enemmän, ja yhdet shortsit.
 

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

opettelua...

Joo, jos herättelisi blogin henkiin, ainakin hetkeksi. Enpä ole tähän jaksanut kirjoittaa, tai miettiä. Vaikka tekis varmasti hyvää kirjoittaa. Joka päivä taitais tulla tekstiä, jos vain viitsisi kirjoittaa.

Ollaan vihdoin ja viimein saatu oma talo. Omakotitalo Kaskisista. Tällainen ihana <3 Mitään remonttia tähän ei tehty, kun loppujen lopuksi on kuitenkin hyväkuntoinen! Tosin mielessä pyörii kokoajan ihanat kuviot remonteista yms. Tekis niiiin mieli tehdä ja laittaa tätä oman näköiseksi. Ei vain nyt juuri ole siihen varaa, joten nämä suunnitelmat siirtyvät hamaan tulevaisuuteen. Olis vaan niiiiin hienoa! :)

mun on niiiiiiiin ikävä...

Kastan kukkaset ja sulle puhelen
Ja on aivan niin kuin jotain vastaisit
Tätä kenellekään kertoa voi en
Ymmärtää sen vain nuo pienet orvokit
Lintu lohdutusta laulaa jossakin
Minä tahtoisin niin sinut takaisin
<3